uni ei taaskaan tullut. elimistö on niin levoton, että olo on jo ihan friikahtanut. saattaa olla nälkä, mutta ei tee mieli syödä. saattaa olla jano, mutta on kuin sitä ei muistaisikaan. varmaankin väsyttää, ehkä liikaa. sitä vain kaipaa kauniiden kaupunkiin.

kohta täytyy lähteä töihin.


 KLO käy tiistaita.
 huh. selviydyin hengissä. aluksi otti koville; elimistöä jännittää. tuntuu kuin pienet lihakset kouristelisivat koko ajan. väsyttää muttei nukuta. kahdeksan tuntia tuntuivat pieneltä elämältä, pienen elämän verran paperia ja lukuja, numeroita, kirjainsarjoja. pää pyörii, mieli ei pysy mukana.
 kotiin lähtiessä fiilis oli silti hyvä; jollain kieroutuneella tavalla mä onnistun nauttimaan näistä negatiivisista tuntemuksista sillä ne aiheuttaa niin positiivinen tunne. . . :)