aikaa on taas kulunut kuin varkain. omituista, että aikaa on ihan kamalasti, aivan liikaa, ja silti sen kulumista ei huomaa! on niin paljon kaikkea. kaikkea ei pysty kuvailemaan; jotain vain on, ja juuri se jokin joka vain on jossain taustalla vie mun kaiken aikani. se hallitsee, olen täysin sen armoilla. nuolen sen jalat puhtaaksi ja kampaan hiukset, hieron hartioita ja teen mitä tahansa se käskee. olen ajatuksieni tahdoton orja.
 lauloin eilen koko päivän sigur rósia. mahtavaa kun voi kuulla sanoja, nähdä missä yksi alkaa ja toinen loppuu. mahtavaa, että kaunis kieli on auki minulle. :) tosin tämä voiton ruusu ei kyllä tuonut päivääni energiaa. musiikki vaikuttaa niin paljon, ettei sitä oikein edes tajua. minä ammennan energiaa vaikka tyhjyydestä, jos saan tehdä sen iloisen musiikin tahdissa. olen viime päivinä kuunnellutkin aika paljon juuri sellaista musiikkia. pakko myöntää, että myöskin ruotsalaista söpöilyä (eller håkan hellström, haha). söpöily oli kauan minulle liikaa; viime syksynä olin niin apaattinen ja ahdistunut ja aivan väärässä paikassa liian kauan aikaa, etten oikeasti olisi edes kyennyt kuuntelemaan sitä, tahtomisesta nyt puhumattakaan. liikaa tukholmaa, liikaa muistoja väärässä todellisuudessa, liikaa unelmia väärästä unelmaailmasta.
             nyt       uusi vuosi on tuonut mukanaan niin paljon kevyempiä tuntemuksia, että toisinaan osaan jo hellittää ja hypätä taas pilvien päälle tanssahtelemaan ja nauttimaan olemisen siedettävästä kepeydestä. siis toisinaan.
 eilen ei ollut sellainen päivä. eilen sieluni asui vanhassa ruumiissa, en jaksanut herätä, en liikkua, en todellakaan jaksanut tanssia. siispä hymyillen unelmilleni annoin sigur rósin kertoa tarinoitaan ja susumu yokotan virnistävä kissa virnisteli kanssani. sekään ei ollut masentavaa, vaan...ajatusrikasta.

 ja tänään sataasataasaatana. olisihan se pitänyt tietää. minähän olen aamuvuorossa.

 "jag vill se dom
 där skyarna igen
 jag vill försöka igen
 den här gången
 den här gången
 kanske världen förstår oss"