kuuntelen teeveetä radiossa. tuntuu vaan siltä, että on pakko kuunnella sitä juuri Nyt. joskus tulee hetkiä, joina ei voi olla itsensä sisällä ilman juuri sitä jotakin musiikkia. se jokin alkaa jo muistuttaa (viime) kesää. se täyttää minut ja pitää täyteläisenä. mielikuvitukseni antaa sijaa todellisille muistoille. olen saaristolaivassa matkalla kuningattaren saarelle. aurinko paistaa kuumemmin kuin kertaakaan koko kesänä. aiemmin päivällä olen letkotellut kalliolla ja uittanut varpaitani siellä, missä en tiedä onko vesi merta vai järveä. menimme uimaan koirien kanssa siellä, missä södermalm jää piiloon kukkuloiden ja puiden taa. päästyämme perille syömme jäätelöä. linnakin on varmaan hieno, mutta emme tahdo mennä sinne. piiloudumme puutarhan virheään labyrinttiin kunnes aurinko ei enää kärvennä.
 jokin häiritsee minua. tiedän mikä häiritsee minua ja se on inhottavaa. en osaa olla ja tahdon kotiin.

 kunpa olisinkin osannut olla. nyt en enää tiedä voinko. on kulunut lähes vuosi enkä ole kertaakaan tämän vuoden aikana kaivannut viime kesää näin paljon. välillä en ole kaivannut ollenkaan, kun mieleni on täyttynyt hetkistä jolloin sitä vaan on eikä tarvitse elämältään muuta. niitä hetkiä on vaan ollut liian vähän tämän vuoden aikana, ne eivät riitä siihen mitä kaipaan.

 ajelin tänään pyörällä siltasaarenrantaan, koska pidän siitä että meri on lähellä. istuskelin laiturilla, vaikka ilma oli kolea ja hyinen. ainakin oli aurinkoista. saan varmaan palkakseni sen flunssan, mitä minulla ei vielä ole ollut viimeiseen vuoteen. ei ole siitepölystäkään ollut haittaa, kun ilmat pienen keväisen vireen jälkeen kylmenivät uudestaan. be aware, thou thunder child, the wind is growing up. se tuo tuulahduksia veden takaa, terveisiä muilta maisemilta. mitä ne kuiskaavat, mitä ne tuovat mukanaan? ehkäpä huomenna silmäni alkavat vihdoin vuotaa.

 en månads väg till det som än händer. wow.