on kuin se olisi lähellä kun kuulen sen hengityksen puhelimessa. emme edes puhu koko ajan. hän sanoo ettei tahtoisikaan nyt enää olla tukholmassa vaan tulla tänne. puheluita, viestejä, sanoja, haluaisin niin nähdä sen. torstaihin on liian pitkä aika.

 "keskiyön jälkeen he kulkivat sateen läpi, suloisen lokakuun sateen joka lankesi kaupungin ylitse ja teki kadut pehmeiksi kuin lakritsi.
 kävele minun kanssani, sanoi nainen. --
 kävele minun kanssani. kävele minun kanssani. kävele minun kanssani."
                                       -frode grytten: popsongar / "alastomana"


 KLO 00:28

 sydämeni on levoton, sieluni kaipaa liikaa. miksi lähelläkin on kaukana? torstaihin on liian pitkä aika. en tahtoisi epäillä itseäni. haluan olla hänen kanssaan NYT enkä kohta. kaikkimullehetinyt. en jaksa odottaa ensi viikkoa, en ensi kuukautta, en syksyä. en jaksa keskittyä töissä. pelkään, että menetän elämäni parhaat minuutit ja sekunnit NYT kun pohjanlahti erottaa meidät. hän on niin paljon lähempänä kuin kuukausi sitten ja asiat ovat niin erilailla ja minun pitäisi olla siitä kiitollinen ja olenkin, ihan totta olen, mutta minä tahdon aina vain enemmän. tahdon joka hetken. jokaisen sekunnin. tahdon vain puhua hänelle, koskettaa häntä, unelmani eivät tämän viikon jälkeen riitä. minä olen puolikas nyt. ja silti. . .

 olen minä kaiken typertyneisyyden takana onnellinen. :)